Hampaan poisto ja ruoka sen jälkeen
- 13 Sep, 2024
Monet suomalaiset kokevat, että hammaslääkärissä käynti on todella ikävää. Makaat tuolissa hiukan pää alaspäin ja yrität pitää suuta niin auki kuin mahdollista. Kaiken tämän lisäksi yrität vielä olla rento. Pelkkä ajatuskin saa aikaan kylmiä väreitä ja jos siihen vielä lisätään ajatuksena, että hampaan poisto on osa sitä käynti kertaa, niin tekee mieli kävellä ulos ja suunnistaa nopein askelin toiseen suuntaan.
Riittääkö hampaan poisto?
Viedään ajatusta vielä eteenpäin ennen kuin mietitään itseänsä ruokaa hampaan poiston jälkeen, niin miltä kuulostaa, jos hampaita otetaan suusta pois useampia? Sehän on jo ajatuksena täysi katastrofi. Usein se tarkoittaa sitä, että on aika hankkia tekohampaat tai jokin muu ratkaisu. Siksi myös haku ‘tekohampaat hinta kunnallinen’ on varsin suosittu.
Kun useampia hampaita otetaan pois, niin sen jälkeen onkin ajankohtaista miettiä, mikä on ratkaisu myöhemmin. Onko se tekohampaat vai useampi implantti? Jos aihe on sinulle ajankohtainen, niin kurkista tuon äskeisen linkin taakse, se kertoo siitä aiheesta huomattavasti enemmän.
Eli aina ei riitä se, että poistetaan vain yksi hammas, joskus niitä on otettava pois useampia. Joten katsotaan tarkemmin, mitä se tarkoittaa syömisen suhteen.
Mitä syödä hampaan poiston jälkeen?
Kun hammas poistetaan, niin jäljelle jää luonnollisesti haava. Tärkeintä on saada haava parantumaan mahdollisimman nopeasti, joten sinun on myös kiinnitettävä huomiota siihen, mitä syöt siinä tilanteessa.
Ennen kuin voit syödä mitään, niin sinun on odotettava muutama tunti. Yleensä kolme tuntia riittää, sillä siinä ajassa verenvuodon pitäisi hyytyä. On kuitenkin muistettava, että jokainen meistä on erilainen ja siksi äsken mainittu aika on ‘noin’ -arvio.
Kun puudutuksen vaikutus on lakannut, niin sen jälkeen voi syödä ja juoda varovasti, mutta ruuan pitää olla kylmää tai viileää ja lisäksi sen pitää olla nestemäisessä muodossa tai muuten pehmeää. Erinomaisia vaihtoehtoja siinä tilanteessa ovat smoothiet, mehukeitot, hedelmäsoseet sekä jogurtti.
Huomioita alkoholista ja tupakasta
Alkoholissa piilee aina oma vaaransa, sillä sen käyttö lisää riskiä, että haava alkaisi vuotaa jälleen. Alkoholihan vaikuttaa niin, että se lisää verenkiertoa. Samalla tavoin sinun on jätettävä sellaiset ravintolisät, joissa on omega-3:a. Ne vaikuttavat puolestaan veren hyytymiseen.
Tupakointi on aina hankala, sillä parantumisessa suurin hyöty tulisi silloin, jos et tupakoi lainkaan. Eli tupakointi olisi hyvä lopettaa jo muutamia päiviä ennen varsinaista hampaan poistoa. Tupakointi vaikuttaa myös siihen, että haavaan ei muodostu suojaavaa verihyytymää, jos olet kova tupakoimaan.
Tupakointi on siis ongelmallinen muidenkin leikkausten yhteydessä, ei vain hampaan poiston. Jokainen meistä tietenkin haluaa, että suu paranee mahdollisimman nopeasti eikä niin, että joudut käymään hammaslääkärin luona useita kertoja hampaan poiston jälkeen.
Smoothie hampaan poiston jälkeen
Mainitsimme jo, että smoothie on varsin hyvä vaihtoehto hampaan poiston jälkeen, sillä sen saa luotua nestemäiseen muotoon sekä joukkoon voi lisätä hyviä ja ravintorikkaita aineksia. Silloin kannattaa jo etukäteen tutustua, mistä sen voi tehdä ja hankkia ainekset kotiin etukäteen.
Hampaan poistoon liittyy myös se, että fyysistä rasitusta on ehdottomasti vältettävä eli painavia kauppakasseja ei edes kannata haaveilla kantavansa muutamaan päivään. Silloin kannattaa hankkia keittiötarvikkeet netistä.
Smoothien joukkoon voit lisätä myös jogurttia. Jos haluat lisätä erilaisia hedelmiä, niin muista varmistua siitä, ettei niistä jää sekaan kovia siemeniä. Ne eivät mitenkään sovi ruokavalioosi hampaan poiston jälkeen.